Raikkaasti ratikalla

◀ Takaisin

Helsingin raitiovaunut siirtyvät uuteen aikaan. Vuonna 2018 Helsingissä ajaa jo 40 Artic-raitiovaunua, jotka ovat energiatehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä kuin edeltäjänsä. Uusi vaunu on kevyempi jokaista matkustajapaikkaa kohden, siksi matka taittuu entistä vähäisemmällä energialla. Jarrutusenergia otetaan talteen ja käytetään ilmastointiin sekä talvella vaunun lämmittämiseen.

Kesällä selektiivilasit vähentävät jäähdytyksen tarvetta. Vaunun LED-valaistus säästää energiaa jopa 40 – 60 prosenttia vanhaan loisteputkivalaistukseen verrattuna. Vaunuissa on myös entistä paremmat ajoenergian takaisinsyöttömahdollisuudet. Kääntyvien telien ja joustavan rakenteensa ansiosta Artic-vaunu kulkee pehmeästi. Se tuo matkustusmukavuutta, vähentää ajon ääntä sekä säästää kiskoja. Uusi vaunumalli on suunniteltu varta vasten Helsinkiin ja se on kotimaista tuotantoa.

Myös rataverkko kasvaa. Suunnitteilla on useita raideliikenteen laajennuksia kuten raitiolinjat Sompasaareen ja Ilmalaan. Myös Laajasaloon suunnitellaan raideyhteyttä. Raideliikenteen kehittäminen ja laajentaminen on yksi tehokkaimpia tapoja alentaa sekä liikenteen ympäristöpäästöjä että kokonaisenergian kulutusta.

◀ Takaisin

Raikkaasti ratikalla

Raitioliikenne

Raitiovaunuja Helsingissä liikennöi HKL-Raitioliikenne HSL:n tilauksesta. Raitioliikenteen matkustajamäärä vuosittain on noin 57 miljoonaa.

HKL kehittää raitiovaunujen tekniikkaa ja kouluttaa kuljettajia energiatehokkaaseen ajotapaan. Kaikkiaan 52 vanhaan nivelraitiovaunuun on lisätty viime vuosien aikana matalalattiainen väliosa, jolla on saatu vaunuun esteetön kulku, lisää matkustajapaikkoja ja useita vuosia lisää käyttöikää. Uudet, tuotannossa olevat raitiovaunut on suunniteltu ympäristönäkökulmat huomioon ottaen.

HKL on kouluttanut kuljettajia taloudelliseen ajotapaan jo 1980-luvulta alkaen.

Kiskot